Top ventilation for top chefs

Stefan's Steakhousen uudessa keittiössä Jevenin JCE- ja kondenssihuuvat

Laatupihveistään ja hyvästä palvelustaan tunnettu Stefan’s Steakhouse on laajentunut nyt myös Ouluun. Ravintola on ketjun kahdeksas toimipiste. Ravintoloitsija on Yhdysvaltojen Top Chef -ohjelmassa tunnetuksi vuosina 2008-2009 tullut Stefan Richter, joka kertoo Oulun saaneen nyt epäkimurantin, mutta laadukkaan pihvipaikan, joka kaupungista on hänen mukaansa vielä puuttunut.

Uudessa ravintolassa on panostettu myös laadukkaaseen keittiöilmanvaihtoon ja huuviksi valittiin Jevenin JCE- ja kondenssihuuvat.

Stefan’s Steakhouset sijaitsevat ennestään Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä, Rukalla, Levillä, Vaasassa ja Hangossa ja nyt mukana on myös Oulu!
Laatupihveistään ja -palvelustaan tunnettu, suomalaisten suureen suosioon noussut mutkaton ravintola on jo kahdeksas Stefan’s Steakhouse Suomessa.
Oulun ravintola jatkaa tuttua Stefan’s Steakhouse linjaa: laadukas, mutta epäkimurantti pihvipaikka, johon voi putkahtaa niin shortseissa kuin bleiserissä.
Stefan’s Steakhouse on tullut erityisesti tunnetuksi pihveistään, joissa käytetään laadukkaita black angus- sekä wagyu-lihoja.
Annoksia täydentää monipuolinen lisukevalikoima aina neulapavuista uuniperunaan, parsakaalista palsternakkaan. Viime syksynä listalle nousi kotimainen raakakypsytetty dry aged -liha.

Lämpimästi tervetuloa herkuttelemaan ”Pohjoismaiden pääkaupunkiin” Ouluun!

Jeven ratkaisut tässä kohteessa

Tutustu muihin referensseihin

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat sähköpostiisi ajankohtaisia uutisia ja tietoja tuotteistamme 4-6 kertaa vuodessa. Tutustu tietosuojaselosteeseemme.

Copyright 2020 © Jeven – ammattikeittiöiden ilmanvaihtoratkaisut | Tietosuojaseloste